Vaikuta siihen mitä vedät puoleesi
Edellinen blogi jo vähän avasikin tätä. Viimeksi olikin tarkoitus puhua myös tästä mutta se teksti venyi ihan eri suuntaan kuin oli tarkoitus joten pyyhin ensimäisen lauseen siitä pois (ja kopioin tähän) jonka jälkeen keskityin puhumaan siinä blogissa stressinlievennyksestä.
Asiaan siis.
Usein kavereiden kanssa jutellessani he valittavat elämäntilannettaan. Heitä ärsyttää tietyt asiat heidän elämässään ja he valittavat siitä. Joskus syynä on toinen henkilö ja tämän käytös. Joskus he ikäänkuin keksivät jotain joka on heidän mielestään väärin (joka luo vain pahan olon). He löytävät sen mitä etsivät. Etsitkö sinä positiivisia vai negatiivisia asioita elämästäsi?
Jos itse huomaan itseni valittamasta niin valitan kerralla ja kunnolla (tai lopetan siihen paikkaan jos mahdollista) niin ei tarvitse samasta asiasta toiste valittaa. Toisaalta on eri sivustojen toimivuutta ja (youtube)videoiden latautumista kismitelty useampaakin otteeseen. Pääasiassa pyrin olla valittmasta asiast jolle en mahda mitään. Jos en pysty muuttamaan asiaa joka kyrpii, keskitän ajatukseni johonkin positiiviseen tai asiaan jonka eteen oikeasti pystyn temään jotain
Esimerkiksi huonojen ihmissuhteiden (riita tai yksinäisyys) tai ylipäätänsäkkin ihmisiin liittyävä valittaminen on usein turhaa. Jos toinen elää mielestäsi vääränlaista elämää niin kerro se hänelle tai elä kerro kellekkään. Mikään ei muutu jos puhut siitä vain kolmannelle osapuolelle, esim kaverillesi, jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tuleeko sinulle parempi olo kun puhut toisista heidän selän takana? Tahdotko että sinusta puhutaan samalla lailla? Et ainakaan auta asiaa antamalla samalla mitalla takaisin.
PS: Jos olet esim yksinäinen, sille voit tehdä jotain. Mene vaikka lähikahvilaan ja istu jonkun mukavannäköisen henkilön seuraan ja ala jutella. Kaikilla on jokin tarina kerrottavanaan. Joillakin mielenkiintoisia/kiinnostavia tarinoita ja joillakin.. noh.. ei niin kiinnostavia. Jos tarina kiinnosti, jaa oma tälle oma tarinasi ja vaihda yhteystiedot, ehkä sait kaverin itsellesi. Jos tarina ei inspannut, voit sanoa että tuli kiire ja vaihda kahvilaa ja etsi uusi tyyppi. (Toki voit soittaa jo ennestään tutut kaveris läpi ja jos he ovat lomilla/töissä kiinni, niin soita/ota muuten yhteyttä vaikka lapsuuden luokkatovereihin tai vaikka kaverin kavereihin ja tutustu heihin paremmin/uudestaan)
Se mihin ei voi vaikuttaa kannattaa skipata elämästään. Jos palkkasi on liian pieni niin älä valita pomostasi vaan valita pomollesi. Mutta jos mieliravintolasi meni konkurssiin niin sillehhän sinä et voi mitään. Turhaan kulutat energiaa asiaan joka ei tule muuttumaan kuitenkaan. Eikö olisi mukavampi käyttää sitä energiaa johonkin positiivisempaan? Esimerkiksi uuden lempiraflan etsimiseen.
Miksi valittaa kun voi kehua? Elä kiinnity näihin ihmisiin jotka tekevät mielestäsi väärin. Jos ystäväsi puukotti sinua niskaan, etsi uusi ystävä joka vaikuttaa luotettavalta. Elä jää jumimaan negatiivisuuteen koska negatiivisuus kiertää kehää ja samalla kerää lisää negatiivisuutta. Positiiviset asiat tekee samoin. Hyvä kiertää. Mutta jos sinä et aloita sitä kierrettä tai tilaisuuden tullen laita sitä eteenpäin kun se sinun kohdallesi sattumalta osuu, niin et sitä tule jatkossakaan saamaan.
PS: Myös paha kiertää. Jos jäät riitelemään ex-kaverisi kanssa, niin saatat huonolla käytökselläs karkoittaa muutki kaverit tai et ainakaan vedä uusia tuttavuuksia sillä hetkellä puoleesi. Muutenkin elämällä on tapana mennä kokonaan ylösalaisin jos on jonkin negatiivisen tunteen pauloissa. (Apu on tietenkin etsiä positiivista voimaa elämään niin paljon, ettei edes huomaa jotain "pientä negaatiota")
Te itse olette negatiivisuutenne elämäänne keränneet. Tarkoitukseni ei ole syyttää ja syyllistää teitä siitä. Tarkoitukseni on herättää. Nyt teillä on kyky kerätä sitä positiivisuutta. Sillä ei ole väliä mitä eilen tapahtui. Jos eilen oli huono päivä, päätä että huomenna on hyvä. Jos eilen kaverin kanssa oli huonot välit, sovi ne nyt ja pidä huolta niistä väleistä. Sillä ei ole väliä mitä eilen olit vetänyt puoleesi koska voit vaikuttaa siihen millainen päivä sinulla huomenna tai, sanotaan vaikka, tiistaina elokuun yhdeksäs päivä vuonna 2011.
Täytä elämäsi positiivisuudella niin negatiiviset pikkutekijät eivät edes mahdu elämääsi. Sinä päätät mihin keskityt.
PS: Noihin ihmisuhdejuttuihin, lempiraflajuttuihin ja muihin esimerkkeihin/tapahtumaketjuihin voi vetää MINKÄ TAHANSA esimerkin. Nämä ovat yleispäteviä elämänsääntöjä jotka toimivat, olit niistä tietoinen tai et.
Jälkisanat: Kiitokset teille jotka kommentoivat edellistä blogiani. Tuntui hyvältä ja tervetulleelta. En asettanut odotuksia mutta jos olisin asettanut, olisi palautteen laatu ja taso ylittänyt ne :) Olette fiksuja pohtijoita.
Uusi blogi on tuossa jo valmiina julkaistavaksi, mutta odotan taas hetken, ennenkuin sen julkaisen. Voi olla että muokkaan sitä samaan tapaan kun muokkasin tätäkin jälkikäteen, kun oikoluen tekstiä.
Tämä blogi, kuten edellinenkin, pohjautuu omien ajatuksien lisäksi mummoassa kirjoihin Salaisuus (Rhonda Byrne), Vetovoiman Salaisuus (M. Losier) ja koulutuksiin, joissa olen pyörinyt itseäni kehittämässä.