Moniääninen kirkko ja Raamattu
Mitä tekee parikymmentä eri ikäistä ja eri puolilla Suomea työskentelevää pappia samassa kurssikeskuksessa viikon verran? No tutkii tietysti Raamattua. He yrittävät ymmärtää ja käsittää tuota kirjaa.
Ymmärtää -verbiä voidaan selittää tässä tapauksessa niin, että papit kulkevat ikään kuin Raamatun ympäri ja katselevat sitä eri puolilta ja eri näkökulmista. Käsittäminen on tavallaan vielä konkreettisempaa: papit ottavat Raamatun kiltisti käteen ja käsittelevät sitä, koittavat saada sen sanomasta jonkinlaista otetta.
No tulivatko papit sitten tässä työskentelyssään samaan lopputulokseen? Löytyikö yhteinen näkökulma ja yhteinen luja ote? Ainakin yhteisessä apostolisessa uskontunnustuksessa halusimme kaikki pysyä. Mutta Raamatun tulkitsijoina olimme jokainen erilaisia. Jakauduimme erilaisiin raamattuteologisiin puolueisiin etsiessämme parhaalta tuntuvaa mallia tulkita pyhää kirjaamme. Vaikka tämä puoluejako oli leikkimielisen harjoituksen tulos, kertoi se myös vääjäämättömän tosiasian: kirkon työntekijöinä edustamme moniäänistä kirkkoa, jolla on yksi tunnustus mutta monta tulkintaa tuon tunnustuksen sisällä.
Tämähän ei tietenkään ole mikään uusi huomio. Meidän kirkollamme on ollut omat herätysliikepulueensa jo vaikka kuinka kauan, ja erilaiset näkökulmat ja raamatuntulkinnat ovat ikäänkuin täydentäneet toisiaan korostaessaan eri asioita Raamatussa ja kristillisessä elämässä.
Näitä erilaisia korostuksia, ääniä ja täydennyksiä voimme löytää myös Raamatun sisäisestä kirjastosta. Esimerkiksi Vanhassa testamentissa viisi Mooseksen kirjaa muodostavat ytimen, jota profeetat sitten omissa kirjoissaan kommentoivat ja tulkitsevat. Sitten myöhäisemmät kirjoitukset ottavat taas kantaa profeettojen sanomaan ja täydentävät sitä uuden tulkinnan vaativassa tilanteessa.
Uudessa testamentissa Jeesus esittää oman tulkintansa aikaisemmista kirjoituksista, evankelistat ja Paavali taas tulkitsevat sitä, mitä Jeesus sanoi ja kuka Hän oikein on.
Moniäänisyys, erilaiset tulkinnat eri tilanteissa ja erilaiset korostukset kuuluvat siis niin Raamattuun kuin kirkkoonkin. Meidän on vain hyväksyttävä se, että ihmisinä olemme puhuneet ja puhumme yhä ikään kuin eri kieliä koittaessamme ymmärtää ja käsittää salattua Jumalaa ja ihmistä Hänen kuvanaan.
Saamme kuitenkin uskoa Kristukseen tämänkin erilaisuuden sovittajana ja Pyhään Henkeen yhteen kokoajana. Helluntain ihme oli ja on se, että Pyhä Henki yhdistää ja kokoaa erilaiset ja eri kieliä puhuvat ihmiset kuulemaan ja ymmärtämään hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, rauhan tuojasta, synnin, pahan ja kuoleman vallan voittajasta.
Kiitos!