Uskon yksin ja yhdessä

Nykyajan yksilökeskeinen ajattelu korostaa uskon henkilökohtaisuutta. Uskonpuhdistuksessa Jumalan sana käännettiin kansankielelle ja siitä lähtien jokainen lukutaitoinen pystyi lukemaan Raamattua ja tulla Jumalan puhuttelemaksi sen kautta. Kaikilla meillä on siis mahdollisuus hoitaa uskoamme itsenäisellä Raamatun lukemisella ja rukouksella. Tällä tavoin Jeesus voi kohdata meidät, kuuluimmepa uskonyhteisöön tai emme.

Mutta ilman yhteisön tukea aikamme yksilökeskeisyys jättää meidät myös kovin yksin Raamatunluvussamme ja rukouksessamme. Ilman uskonyhteisön oppia ja opetusta saattaa Raamatun sana näyttää käsittämättömältä, vanhentuneelta ja ristiriitaiselta ajassamme. Yksinäinen rukouksemme saattaa jäädä osoitteettomaksi haaveiluksi.

Elävä henkilökohtainen usko tarvitsee tukea ja ohjausta, joka on enemmän kuin oma yksityinen kilvoittelumme. Tarvitsemme Jumalaa ja tarvitsemme toisiamme. Tarvitsemme Pyhää Henkeä, joka toimii sanan julistuksessa ja sakramenttien kautta. Tarvitsemme Jeesusta Kristusta, elämän leipää, joka kohtaa meidät sanan kuulemisessa ja ehtoollispöydässä. Tarvitsemme tunnustavien kristittyjen yhteyttä, opettajia ja esirukousta. Tarvitsemme rakkautta, joka perustuu Jumalan kaikkensa antavaan rakkauteen ja sen herättämään lähimmäisenrakkauteen.

Tätä Jumalan perheyhteyttä meidän ei pidä väheksyä. Kirkon jäsenyyden merkitys ulottuu syvästi hengelliselle tasolle, näkyvästä näkymättömään, pimeydestä valon piiriin ja pelastukseen. Kun oma yksinäinen uskomme horjuu, saamme ottaa tukea uskonyhteisömme uskosta ja luottaa Jumalan johdatukseen siinä.