Joulun odotusta
Kirjoittanut Noora Mättö
—
kirjoitettu: keskiviikko 15. joulukuuta 2010, 09.07
—
viimeisin muutos:
keskiviikko 15. joulukuuta 2010, 09.07
Viikonloppuna minuun iski askarteluvimma. Kaivoin esiin kaapista tavallisia askartelutarvikkeita; mitan, sahan, suteja ja läjän maaleja. Päätin toteuttaa kauan haaveilemani unelman omasta seimiasetelmasta. Kuva, jossa pieni Jeesus-vauva on kapaloon käärittynä vierellään Maria ja Joosef. Tallin eläimet ovat kerääntyneet heidän ympärilleen ihmettelemään uutta tulokasta. Mukaan mahtuvat tietysti viisaat itämaantietäjät sekä kedon paimenet unohtamatta viestintuojaa.
Kaikenlaisia joulukoristeita olen elämäni aikana rakennellut, mutta yksikään niistä ei ole laittanut minua muistelemaan niin kuin tämä. Mietistkelin itse tarinaa ja muistelin isovanhemmillani olevaa jouluna aiana kaapin päälle ilmestyvää pientä seimiasetelmaa, jota oli ihana tutkia lapsena. Tarina heräsi eloon sitä mukaan, kun kuva valmistui. Maria ja Joosef saivat ensin tallin majapaikakseen ja sen jälkeen syntyi Jeesus, joka sijoitettiin seimeen. Paikalle tulivat myös enkelien johdattamat paimenet sekä itämaan viisaat. Talli alkoi tulla yön aikana jo melko täydeksi, sillä se ei ollut mikään iso talli.
Enkeli sanoi tuona yönä paimenille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Mietin miten pieni joukko oli todistamassa näitä ihmeellisiä yön tapahtumia, kun Jumala syntyi keskellemme. Nyt yli kaksituhatta vuotta myöhemmin meitä on suuri joukko, jotka tietävät ja iloitsevat Jeesuksen syntymästä. Se mikä minusta on ihmeellistä, että meillä on ollut kaksituhatta vuotta aikaa ja vieläkään kaikki eivät tiedä tästä suurenmoisesta yöstä. Koko kansa ei vieläkään ole kuullut Jumalasta ja miten Hän vaikuttaa maailmassa. Paimenten työ on vielä kesken, mutta ei hätää sillä me voimme yhdessä jatkaa tästä eteenpäin. Voimme joulua juhlimalla viedä viestiä eteenpäin ja muistuttaa toinen toisiamme joulun tarkoituksesta.
Tämä kuvassa oleva asetelma ei kylläkään jäänyt kotiimme vaan välitin sen eteenpäin hahmojen piirtäjälle, Tarjalle. Oma seimikuvaelmamme on siis vielä tulevaisuudessa, mutta suuresta juhlasta saamme nauttia silti tänäkin vuonna.
Oikein siunattua joulun odotusta!
Kirjavinkki – Raamattu; Luuk 2: 1-20
Kirjavinkki - Pitkä ilo; Eero Huovinen