Pyhä yksinkertaisuus

Tarina kertoo, että kauan sitten eräs munkki rakennutti luostarin kellariin rukouskammion voidakseen siellä rauhassa hiljentyä. Hän kuitenkin kiusaantui hiiristä, jotka alituiseen tulivat häiritsemään hänen rukoustaan. Niinpä hän alkoi kuljettaa mukanaan kissaa. Kissa pitikin hiiret kurissa ja munkin hartauselämä saattoi jatkua ilman häiriöitä. Vuodet vierivät ja munkki kuoli. Hänen hurskautensa oli tehnyt vaikutuksen muutamiin veljistön jäseniin. Niinpä he alkoivat noudattaa esikuvansa tapaa ottaa kissa mukaan rukoushetkiinsä, jotka tietysti tapahtuivat kellarissa. Vielä vuosisatoja myöhemmin tätä tapaa noudatettiin,vaikka olosuhteet olivat muuttuneet eikä hiiristä ollut enää haittaa. Aikaa myöten syntyi teologista kiistaa ruokuskammioon kuljetettavan kissan väristä. Harmaan, mustan, kirjavan tai valkoisen kissan kannattajat eivät voineet enää sietää toisiaan, vaan perustivat omia yhteisöjä, joissa oikeata oppia voitiin tarkasti varjella.

Trad.

Monesti me ihmiset unohdamme palata alkuun. siihen tilaan kun asiat eivät vielä olleet monimutkaisia, kun emme vielä olleet unohtaneet tärkeintä, kun kaikki ei ollut vaikeaa. Usko on minulle joskus helppoa, joskus vaikeaa, joskus koettelemus.. Viikolla 2 olin jokavuotisilla lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivillä useamman sadan muun kollegan kanssa. Siellä puhuttiin kirkon kolmivuotisesta painopisteestä PYHÄ. Olin kanavassa, joka oli nimetty seuraavasti: Pyhä yksinkertaisuus. Nimenä se jäi minua mietityttämään. Voisiko kaikki olla niin yksinkertaista. Kun vain uskon, niin Jumala on. Kun vain uskon, minä pääsen Jumalan luo. Kun vain uskon, minun syntini otetaan pois ja annetaan anteeksi. se tuntuu uskomattomalta ja silti niin minulle on luvattu. Jumala on luvannut.

Ei anneta siis jokapäiväisen elämän vaikeuttaa uskoamme. Ei kiistellä siitä minkä värisen kissan kanssa minun tulisi sulkeutua kellariin. Ei kiistellä edes siitä pitäisikö minun sulkeutua kellariin. Kun minä uskon, se riittää.