Kun taivas itkee.
Eksynyt lammas, älä enää itke, sataa vettä hiljaksiin ja on kylmä, tuulee, hauenpää on ripustettu koivunoksaan. Pisarat helähtelee oksistoissa. Hämmennys, miksisinäkaipaisitminua/miksioletkiltti/miksimukavälittäisit?, kyyneleitä paljon ja kuiskauksia veden ylle. Yksikin kosketus tekisi kipeää nyt.
Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, ja siltikään en osaa olla varma, en osaa nähdä kaikkea kaunista ja hyvää vaikka annoinkin tehtäväksi listata kymmenen kaunista ja hyvää asiaa. Joudun itsekin tekemään sen, mutten tiedä mistä aloittaisin.
Tai no tiedän.
Ystävistä,
musiikista,
kirkkaasta vedestä ja
viileästä sateesta kasvoilla,
rakkaudesta ja Jumalasta,
auringosta,
vilpittömästä välittämisestä,
vapaudesta
Märkä kallio, pisarat putoavat puidenoksien lomasta veteen, tajuttoman suuri ikävä. Kysymys, halaus, olantaputus, lisää hiljaista itkemistä, jokainen on kuin puukonisku sisimmässä. Lupaus, kauniita sanoja ja johdatusta. "Eksyneet etsi syliin lohduttavaan", voitto se on kai pienikin voitto.
Metsätie oli yllättävän mukava paljaiden jalkojen alla, ei pistellyt lähes yhtään. Märkyys oli kivaa, sade tuntui kivalta naamalla vaikka olikin vähän kylmä. Olin hurjan kaunista monena päivänä ja iltana, yhtenä iltana kun kävin rannassa, näin kuinka sumukiehkurat leikittelivät lähes peilityynen järven pinnassa.
Laulua,
laulua,
laulua,
sanoja ja
tunne,
elämä, pyyntöjä ja suostutteluja, laulujen sanat kaikuu päässä ja kumpuilee; "kukaan ei odota minua, miksi nousisin?" ja "Herra, siunaa pieni enkeli..." ja "tahdon oppia tietämään mitä yritit sanoa" ja "ilta on, Isä, katso kulkijaa, suojaa niin, että hänkin levon saa" ja "et saa päästää irti, muutkin jaksaa taakkansa kantaa"
hiljaista hyräilyäkin
Uiminen oli jotain niin parasta, kirkasta vettä. Kallio. Liukasta, veteen vaan valui. Iloa, riemua, hyvä yhteishenkikin kai, mukavia toimintoja ja kaikuvaa naurua monta päivää, metsää ja metsäntuoksua ja saunaa, kävelyä sekä autokyytejä, hyttysiä, paarmoja, päänsärkyä ja lihaskipuja, limukorikiipeilyä, ennätyksiä, lupauksia.
Paljon lupauksia.
Kuuntele hengitystä, keskity.
Yksikin sana riittäisi rikkomaan, yksi väärä liike hajottamaan kaiken, hetki pitää nojata puuhun sateen, hyttysten ja mudan keskellä. "Älä pelkää, hän vierelläs seisoo ja kannattaa." Sinun ei tarvitse pelätä.
Luottamusta, ikävää, lupauksia, kesää, naurua, kyyneleitä, sadetta, kylmää, lämmintä, aurinkoa, YKSI.
Herra siunaa meitä, ja varjele meitä.
Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen.
Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,
aamen.
Elämänmakuista tekstiä
Taitoa ja tunnetta.
Hieno ja koskettava kirjoitus.
Kiitos asoiden jakamisesta!
CSI