Omana itsenään Jumalan edessä

"Jeesuksen veri, sinun puolestasi vuodatettu." 

Viimeistään tässä vaiheessa tulevat yleensä kyyneleet. Ehtoolliskokemus on syvälle koskettava kokemus, yhä uudelleen ja uudelleen. Säännöllinen ehtoollinen auttaa jaksamaan uskossa. Joskus myös huomaan olevani levoton, ellen ole saanut ehtoollista hetkeen.

Jumalanpalveluksessa käyminen puhdistaa noin muutoinkin. Synnintunnustus ja sitten synninpäästö. Toisaalta ymmärtää oman pienuutensa, sen, ettei koskaan osaa tehdä oikein, mutta on siinä se lohdullinenkin puoli - "sinun syntisi on annettu anteeksi".

Ehtoollisella, alttarin äärellä olen aidoimmillani. Odotan vuoroani ja laulan täydestä sydämestäni. Polvistuessani tunnen usein kyyneleet, laitan kädet ristiin ja juttelen hetken Taivaan Isälle. Lopulta, hetken taisteltuani, annan kyyneleiden valua. Siinä hetkessä ei ole ketään muuta, vain minä ja Jumala. Ehtoollista jakavat henkilöt tuntuvat kaukaisilta, samoin muut alttarilla olijat ja siihen pääsyä odottavat ihmiset.

Minä ja Jumala, saan olla oma itseni tässä ja nyt. Näitä hetkiä on muulloinkin - kun istun kalliolla ja merituulen tuoksu nostattaa kyyneleet silmiin, kun musiikki täyttää sydämen ja saa riemuitsemaan, kun ystävät ovat osoittautuneet taas liiankin ihaniksi...

Olen kerran sanonut alttarilla "tahdon", konfirmoitaessa. Halusin ottaa Jumalan elämääni. Joudun joka päivä edelleenkin vastaanottamaan Hänet elämässäni, hyväksymään Hänen päätöksiään. Joskus tappelen vastaan ja kiukuttelen, mutta on ihana tietää, että saan omana itsenäni ottaa Hänet vastaan ehtoollisessa, saan rukoilla, itkeä, nauraa, laulaa, huutaa. Aina se Jumala jaksaa rakastaa!

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.