Pyhän kosketusta

Oon ollut nyt kohta kaks kokonaista kouluviikkoa Karkussa opiskelemassa. Lähdin siis kesken lukion tänne lukiolinjalle Karkun evankeliseen opistoon. Tää sijaitsee siis Sastamalassa, puolisentuntia kestää junalla Tampereelta kun hyppää Tampere-Pori -taajamajunaan. Aika lailla keskellä ei-mitään, myönnettäköön.

Ensimmäiset viikot on olleet ohjelmantäyteisiä ja jokseenkin raskaitakin. On tullut tutustuttua uusiin ihmisiin ja uudenlaisiin käytäntöihin, ja siihen päälle on vielä täytynyt olla erossa Espoo-rakkaista. Raskasta, kova ikävä vaivaa jatkuvasti. Silti tämmöinen johdatus ja tää päätös on tuntunut hyvältä ja oikealta. Tiedän, että jatkuva kaipaus menee ohi ajallaan. Tai ei ehkä kokonaan ohi, mutta helpottaa. Toisaalta, Espoossa ollessa oli kova ikävä tänne Karkkuun. Oli mukava huomata, kuinka hyvin tänne on jo sopeutunut ja kotiutunut. Nyt se arki vasta on tällä viikolla kunnolla alkanut, ja toisinaan jokapäiväinen elämä (= pitkän matikan kutoskurssi, todennäköisyys ja tilastot!) vetää mielenkin matalaksi. Silloin on onneksi hyvä pysähtyä rukoilemaan. Näissä maisemissa on turvallista rauhoittua ja vetää syvään henkeä ja kuunnella Jumalaa. Aina on joku, jonka kanssa voi rukoilla tai jutella, koskaan ei tarvitse olla yksin.

Jumalan ja pyhän läsnäolo on tuntunut täällä eri tavalla kuin Espoossa asuessa. Tuntui se silloinkin, mutta hieman eri lailla. Nyt, kun saa koulupäivän keskellä hiljentyä aamu- ja päivähartauksiin, on helpompi kuunnella Jumalaa, kun ei voi vedota siihen, että olisi liian kiire tai liikaa kouluhommia. Jumala ujuttautuu koulunkin keskelle.
Meillä on myös vastaperustettu rukouspiiri, jossa ollaan saatu tuoda yhdessä Herran eteen sydäntä painavia asioita, kiitoksia ja anteeksipyyntöjä ja esirukouksia. Näistä hetkistä olen nauttinut todella paljon. Ääneen rukoilu on yksi parhaista asioista, jonka tiedän. Olen harjoittanut sitä rukouspiirien lisäksi tässä "lähiaikoina" mm. Espoontorilla, kirkossa, puhelimitse ja KEO:n laiturilla yksinäni.

Myös laulu voi olla rukous. Exoduksen kanssa kun lauantaina oltiin Big Campin Afrikkalaisessa gospelmessussa, tuntui, kuin olisimme kaikki hengittäneet samaan tahtiin, minä ja koko kuoro ja kaikki messussa olleet. Tuntui, kuin Jumala olisi laskeutunut keskellemme ja ottanut meistä jokaisen kämmenelleen ja nostanut korkeuksiin. Tuntui, kuin olisimme kaikki olleet yhtä, minä ja kaikki muut messun rakentamiseen osallistuneet, kaikki osallistujat, koko Exodus, soittajat ja Jumala. Jokainen sävel suli yhteen, jokainen hengenveto ja kyynel ja hymy, kaikki oli yhtä Jumalassa, kaikki oli pyhää, kaikki oli puhdasta rakkautta. Armo kantaa, armo ei päästä putoamaan, me ollaan kaikki Kristuksen ruumis, me ollaan jokainen osallistuttu Kristuksen veren vuodattamiseen. Me oltiin ainakin hetken ajan kaikki yhtä ja samaa, kaikki samaa rakkautta. Se tunne on uskomaton, ja olen kokenut sitä useasti, erityisesti Exoduksen kanssa laulaessa ja Agricolamessuissa.

Siinäpä onkin hyvä aasinsilta jälleen ikävänkohteeseen - Agricolamessut. Menkää hei ihmiset ihmeessä kokeilemaan, keskiviikkoisin Helsingin Agricolan kirkkoon kello öööh 20? Täällä Karkussa sitä on jo ehtinyt unohtaa kaiken. ;)
Mä oon niin vyötäröä myöten rakastunut Agriin, pahaa tekee olla ilman. Ehkä sitä ens jaksossa olis sillai, että vois tulla aina joskus keskiviikkoisin piipahtamaan ja itkemään vähän Jeesuksen jalkojen juureen, se tunnelma siellä on MAHTAVA, siis ihan käsittämätön ja sanoinkuvailematon, menkää rohkeasti. Ja mulle voi soittaa, jos ei yksin uskalla, mä diilailen teille kamuja sinne! ;)

Kaikkea isoa siunausta, en nyt osaa sen enempää kertoa fiiliksistä. Tulin just KEO:n takkaillasta ja aattelin mennä vielä rantaan kävelemään hetkeksi ennen nukkumaanmenoa. Soitellaan ja kirjoitellaan, musupallerot, kiitän Luojaani teistä jokaisesta! <3

Ja sit tällai loppuun päivän biisilinkki! :) Tää on taas Hillsongia! :)