Missä olenkaan?

Terveisiä täältä böndeltä!

Muutto on tullut tehtyä ja kaikki on tietenkin vielä ihan vaiheessa. Ensi viikolla aloitamme seinien tapetoinnin.. Kiire on ollut niin kova, että liian vähän on ehtinyt pysähtymään siihen hetkeen missä on. Miltä minusta tuntuu, onko minun tässä hyvä, onko lapsilla?

Pirkanmaa ei ole itselle aivan vieras alue. Asuin täällä ensimmäiset 20-vuotta. Lempäälässä ja Tampereella. Nyt huomaan sellaisten asioiden palaavan mieleen, joita en tiennyt edes muistavani. Kuinka leikimme sokkoa rappukäytävässsä (nyt Veeti menee eskariin samoja portaita pitkin), kuinka kävelin kotiin ystävän luota illalla (eilen olin lenkillä samalla kadulla), kuinka kävin kaupassa ostamassa karkkipäivän karkit (jota ei enää ole, siis kauppaa. karkkipäivä on :)!). Kuinka olin osa tätä paikkaa ja yhteisöä. Kuinka olin täällä kotona.

Välillä huomaan kaipaavani Espoota. Kotikaupunkiani viime vuosien ajalta. Ihmisiä, jotka asettuvat liukuportaissa oikealle puolelle. Ihmisiä, jotka antavat liikenteessä tilaa, kun laitat vilkun päälle. Ihmisiä, joita on niin paljon, että saa olla rauhassa :). Ja ennenkaikkea kaikkia ihmisiä, joista tuli tärkeitä, ystäviä.

Muistan kyllä, kun muutin Kannelmäkeen tasan kymmenen vuotta sitten. Kulttuurishokki kesti ainakin puoli vuotta. Ehkä se vie taas samanmoisen.

Totta on kuitenkin se, että vaikka vaihdamme asuinpaikkaamme, kaupunkia tai maata, on yksi koti, joka pysyy.

Jumala on antanut meille luotaan kodin, jossa Hänen sanansa ja rakkautensa on iäisesti sama. Siellä kodissa saan olla, asua ja tuntea turvan. Se koti kestää kaikki maailman myrskyt, yli kuolemankin. Seurakunta saa olla toteuttamassa Jumalan työtä tuomalla tuota kotia vähän maailman keskelle. Ilo sydämessä astun taas tulevana sunnuntaina kirkkoon, ja tiedän olevani kotona.

Nähdäänhän taas! Tulen kyllä käymään, odottakaa vaan :)!