Näin joulun ollessa vasta tuloillaan, olen jo monta kertaa kuullut luettavan tutun jouluevankeliumin. Tänä vuonna olen erityisesti pohtinut sen kahden päähenkilön, Marian ja Joosefin tilannetta. He kokevat Jeesuksen syntymän myötä melko suuria asioita. Heidän elämänsä ei enää palaa samanlaiseksi kun se oli ennen lapsen syntymää. Sitä myöten heitä alkoi painaa suuri vastuu ja arki oli varmasti hyvin erilaista.

 

Muutos Marian ja Joosefin elämässä tarkoitti kuitenkin suurta muutosta koko ihmiskunnan historiassa. Heidän pieni vauvansa oli Jumala, joka eli ihmisten keskellä ja oli ihminen tietäen ihmiselämän kipuilut ja vaikeudet. Aikuisena Hän lopulta kuoli mahdollistaen meille kaikille ihmisille vapauden. Tästä muutoksesta yhden pariskunnan elämäntilanteesta on sanoin kuvaamattoman suurta iloa kaikille ihmisille.

 

Ehkä nämä ajatukset ovat tänä jouluna nousseet mieleeni siksi, että itsellänikin on meneillään muutoksia elämäntilanteessani, vaikkakin vähän erilaisia. Olemme vaimoni kanssa muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Sitä myöten vaihtuu myös ainakin asunto ja työpaikka. Tämä muutos merkitsee monen asian päättymistä; enää en pääse nauttimaan hienoista kohtaamisista Lujiksissa, en pääse pelailemaan unoa Kirkkojärven koululla välituntisin tai saa pitää upeita leirejä Espoon seurakuntien leirikeskuksissa. Toisaalta on niin, että leikkikin kuuluu lopettaa silloin kun se on hauskimmillaan. Nyt voinkin siinä mielessä hyvillä mielin suunnata uusiin haasteisiin, että täällä on ollut todella mukavaa olla töissä. Kiitos siitä kuuluu paitsi työtovereille, niin ennen kaikkea alueen nuorille. Kiitos!

 

Ja kohti uusia haasteita muistaen riparikirjan takaakin löytyvät sanat (Hepr 13:8).