Mistä voimavaroja?
Kirjoittanut Jari-Pekka Niskanen
—
kirjoitettu: sunnuntai 02. marraskuuta 2008, 15.49
—
viimeisin muutos:
sunnuntai 02. marraskuuta 2008, 15.49
Ihmisen henkiset voimavarat
Henkisten voimavarojemme perusta on geeneissä el ihminen on tavallaan geeniensä vanki, eikä hän voi esim. valita vanhempiansa.
Minäkuva ja itsetunto muodostuvat ja kehittyvät jo lapsuudessa. Lapsuudessa koettu turvallisuuden tunne on eräs henkisen kasvumme tärkeimmistä rakennuspuista. Vaikka omanarvontunne juontaa alkunsa jo lapsuudesta, niin sitä voidaan kuitenkin aivan TIETOISESTI KASVATTAA JA KEHITTÄÄ myöhempinä ikävuosina.
Minäkuvaamme vahvistumiseen vaikuttavat mm. koulu, opiskelu, työelämä, perheen perustaminen, yhteiskunnallinen toiminta, HARRASTUKSET, USKONNOLLINEN tai muu eettinen vakaumus.
Näiden kehitysvaiheiden tuloksena meillä itse kullakin tulisi olla henkisinä voimavaroinamme omanarvontuntoa, uskoa omiin kykyihimme, itsetuntemusta ja itsellisyyttä oman paikan ja elämänväylän löytämiseksi, sekä turvallisuudentunnetta.
Henkisiä voimavarojamme nakertavat kaikki kielteiset tunteet, varsinkin kaikki piilevät ja ratkaisemattomat tunnepatoumat (kuten viha, kateus, pelko jne.) Ne sitovat sekä henkisiä, että ruumiillisia voimavarojamme.
Joillakin ihmisillä on tuhoisana tunteena itsesääli.
Ihmisen, joka vaipuu itsesäälin syövereihin vaikea päästä sieltä ylös, sillä itsesääli ruokkii itse itseään ja vahvistuu koko ajan.
KAIKKI KIELTEINEN AJATTELU HEIKENTÄÄ VOIMAVAROJAMME.
Tästä kielteisestä, negatiivisesta ajattelusta on olemassa oiva vertaus ns. juomalasivertaus:
Jos meillä on puolillaan oleva vesilasi, niin negatiivisesti ajatteleva toteaa lasin olevan jo puoliksi tyhjä, kun taas positiivisesti ajatteleva toteaa sen olevan vielä puoliksi täynnä.
Monesti me ihmiset kahlaamme ilon helmissä etsien onnen peruskalliota, emmekä huomaa ilon helmiä ympärillämme.
”Se millä mielellä katsot, mihin kohtaan katsot, ratkaisee sen mitä näet.
Jokaisella on kokemuksia siitä, miten ollessaan onnellinen kaikki näyttää kauniilta, vaikka ulkona sataisi räntää ja olisi pimeää.
Myönteinen lähtökohta antaa myönteisen tuloksen.
Näin voimme joka hetki valita, mitä näemme ja mitä koemme. Suodattamalla pois myönteiset asiat, jotka ovat olemassa joka hetki, päädymme kärsimykseen.
Kielteinen ajattelu vie kielteisiin kokemuksiin. Vertaaminen on parhaita tapoja estää itseään nauttimasta siitä, mikä on. Kun vertaa, vie itsensä kärsimykseen ja haikailuun siitä, mitä ei ole ja näin kadottaa ilon elämästään”

Elämän haasteita
Varaudumme siihen, että meidän käy huonosti, jolloin masennumme ja pelkäämme tulevaisuutta. Näin pidämme yllä pahaa oloa, joka valtaa koko olemuksemme. Paha olo ja ahdistus on usein seurausta siitä, että teemme kielteisiä kuvitelmia tulevaisuuteen. Näin teemme tunteita, jotka johtuvat kuvitelmistamme, eivät todellisuudesta.
Meillä kaikilla on myönteisten voimavarojen varasto, joka on suurempi, kuin luulemmekaan. Meillä on mahdollisuus jopa oppia käyttämään sitä entistä enemmän. Myönteinen ajattelu ei ole pakoa todellisuudesta, vaan todellisuuden vastaanottamisesta. Myönteinen ajattelu lisää henkisiä voimavaroja, kykyä nauttia.
Yhdysvaltain entinen varapresidentti sairasti viimeisinä vuosinaan syöpää ja taisteli monta vuotta sairautta vastaan. Tästä haastattelusta muutama pominta:
* jos ei voita itsesääliä, on menettänyt pelin
* elämässä ei ole tärkeää menetetty, vaan jäljelle jäänyt
* elämässä ei ole tärkeää menetetty, vaan jäljelle jäänyt
* suurin virhe elämässä on antaa periksi, vastoinkäyminen on kokemus, ei kaiken loppu
* elämä on aina taistelua. Se mikä on helppoa, on todennäköisesti arvotonta
* katkeruus vaatii liikaa energiaa, eikä saa mitään aikaan
* ihminen ajattelee usein lähettävänsä katkeruutta ympäsitöönsä, kuin lasersäteitä, mutta se pysyykin hänen omassa sisimmässään ja syö häntä vastaan
* minä uskon ja tiedän, että myönteinen asenne voi vaikuttaa ruumiilliseen hyvinvointiin ja auttaa taistelemaan sairautta vastaan

SE MITÄ IHMINEN ANTAA, HÄN SAA TAKAISIN TUHATKERTAISENA
Jos sinulla on kaivo ja otat siitä vettä, se täyttyy uudestaan. Jos et ota vettä, se pilaantuu!
Sinun on opittava antamaan itsestäsi.
Sinun on opittava antamaan itsestäsi.
Positiivisesti eteenpäin,
Jii-Pee
Jii-Pee
Upeeta.
Kirjoittanut:
Jade Laurila
-
maanantai 03. marraskuuta 2008, 20.23
Mä en voi sille mitään, mutta olen aika wou. Oikeesti. Vähän sanaton fiilis.
Niin paljon haluaisin tästäkin sanoa, mutta kerrankin tuntuu ettei mulla riitä sanat. Että on pakko vaan olla hiljaa kun ei pysty mihinkään muuhun.
Mä sanon sitten kun osaan. Sanon paljon ja enemmän.
Niin paljon haluaisin tästäkin sanoa, mutta kerrankin tuntuu ettei mulla riitä sanat. Että on pakko vaan olla hiljaa kun ei pysty mihinkään muuhun.
Mä sanon sitten kun osaan. Sanon paljon ja enemmän.
Myönteinen ajattelu
Nyt taitaa tekstissä olla pieni kirjoitusvirhe sillä kohdin.
Mainioita ajatuksia!
t. KunnCSI