Mökötys-fiilis

Fysiikan läksyt.

Ei..

Taasko niitä on?

Voih...

Tänään mun piti tehdä joitakin laskuja ja muuta mukavaa. Aluksi meni ihan hyvin, kunnes tuli tehtävä eteen joka meni yli hilseen. Ensin yritin ratkaista sitä itse - turhaan. Vanhempani ovat aina kehottaneet minua pyytämään heiltä apua vaikeisiin tehtäviin, joten pyysin opettaja-isältäni apua. Isä selitti sen alusta asti, tehden sen mahdollisimman helpoksi ja käänteli asiaa puolin ja toisin kaikessa rauhassa - minun sisälläni kohosi paniikki, viha ja itku, kun en ymmärtänyt noin yksinkertaiselta kuullostavaa asiaa.

Tunnen itseni siinä määrin, että olen ehkä pikkuriikkinen perfektionisti. Pärjään kohtuullisen hyvin matemaattisissa aineissa ja ymmärrän asiat helposti ja sisäistän ne kuin vettä vain - mutta kun tulee asia, jota en vain millään ymmärrä, ahdistus iskee.

Puran ahdistustani huutamalla, heittelemällä esineitä ja lopulta pillahtamalla itkuun - onneksi tajusin olla heittämättä laskintani seinään. Itkiessäni hakeudun yksinäisyyteen ja omaan rauhaan - näin saan olla "ihan minkä näköinen haluan", eikä minun tarvitse "hävetä" haavoittuvaisuuttani. Lopulta saatan mököttää koko loppupäivän ajattelematta vaikeaa asiaa.

Noh, tässä tapauksessa loput fysiikanläksyt jäivät tekemättä. Se ei ole kovinkaan hyvä asia, sillä kokeeseen ei pääse jos ei ole tehnyt tarpeaksi tehtäviä. Hitsit. olen myös elänyt itseni kanssa tietääkseni, että saattaa kestää pitkäänkin, ennen kuin saan tarpeaksi voimaa nöyrtyä miettimään asiaa uudemman kerran ja opettelemaan ennen niin vaikealta tuntuneen asian - mulla on nimittäin tapana saada ns. 'asennevamma' vaikeaa asiaa kohtaan ja täten saan aivoni blockaamaan kaiken tiedon, joka edes vihjailee vaikean asian suuntaan. Näin kävi muun muassa ala-asteella kordinaatistojen kanssa, ja nytkin joudun hidastamaan tahtiani niiden kanssa.

Noniin, nyt heti mökötys-fiilis palasi, kun ajattelenkin sitä typerää laskua.

Voihan pahus.