YSTAVAKIRJE                                KAOHSIUNGISTA, Taiwan 29.12.2008

 

 

Joulun jalkeinen tervehdys kaikille!

 

Aikomuksenani oli lahettaa kuulumiskirje jo aikaisemmin, jotta olisi jouluksi ehtinyt. Nyt on kuitenkin joulu jo tullut ja mennyt ja vasta joudan kirjoituspuuhiin. Tuntuu, etta joulu tuli juhlittua pikavauhdilla tana vuonna. Viime viikot ovat olleet nimittain tahan astisen Taiwanissa oloni kiireisimmat. Lammin kiitos kaikista paketeista, korteista ja sahkoposteista, ne toivat joulumielta kiireenkin keskelle.

 

Muistanette ehka, kuinka viime kirjeessani kerroin kielikoulun paattymisesta ja tyon aloittamisesta enkelikodissa. Nyt tyohon sopeutumista on takana jo useita viikkoja. Kielikouluaikaan verrattuna aikatauluni on nyt kovin toisenlainen, ja vapaa-aika on taytynyt viime aikoina kayttaa tarkasti, jotta kaikki asiat tulisi hoidettua. Tyokuvioiden lisaksi mielta on myos vallaneet tulevat haat tammikuun 22 paiva Etela-Afrikassa.

 

Ensimmaiset viikot enkelikodissa ovat kuluneet tuttavuutta tehden paikan asukkaiden ja tyontekijoiden kanssa. Vahitellen arjen kuviot ja ihmiset ovatkin tulleet tutuiksi. Enkelikodissa on 28 paikkaa teini-ikaisille tytoille, jotka eivat syysta tai toisesta voi asua omassa kodissaan. Talla hetkella tyttoja on vain yhdeksantoista, mutta ensi vuoden alussa pitaisi olla tulossa lisaa asukkaita.

 

Tyttojen taustat ovat monenkirjavia, mutta niita ei ole kukaan viela minulle kovin tarkkaan selvittanyt, tyotoverit kun ovat joka paiva ilmeisen kiireisia. Johtajan lisaksi enkelikodissa tyoskentelee kaksi sosiaalityontekijaa, toimistotyontekija, viisi hoitajaa ja heidan vastaava ohjaajansa seka osa-aikainen ruoanlaittaja.

Kiireen lisaksi omaa sopeutumistani ja asioiden ‘haltuunottoa”odotetusti hidastuttaa oman kiinankieleni puutteet. Niinpa tahan asti olen yrittanyt itse olla tarkkana, kerailla tietoja muru kerrallaan ja siten ymmartaa, mista on milloinkin kysymys. Rukoukseni on, etta vaikka en kielta aina ymmartaisikaan, niin Pyha Henki voisi avata hengelliset silmani nakemaan, mita kukin tytoista tarvitsee. Silloin voin ainakin rukoilla heidan puolestaan ja pitaa itseni tyollistettyna.

 

Tytoista suurin osa tulee enkelikotiin sosiaalitoimiston kautta. Heidat on huostaanotettu omalta perheeltaan, joka ei ole kykeneva tai halukas huolehtimaan lapsesta. Tytoista nakyy selvasti hylkaamisen kipu ja monet ongelmat tuntuvat juontavan juurensa siihen, ettei koskaan ole saanut tuntea olevansa tarkea kenellekkaan. Monissa tapauksissa tytot ovat valinpitamattomyyden lisaksi saaneet osakseen vakivaltaa ja tulleet hyvaksikaytetyiksi.

 

Enkelikotiin sijoitetaan tyttoja myos oikeuden paatoksella. Naissa tapauksissa lapsi on tehnyt jonkin rikoksen ja niin itse jarjestanyt itselleen ongelmia koulussa tai muualla. Oikeuden tuomio heille on asuminen enkelikodissa suljetuin ovin ja valvonnan alaisena. Muiden tyttojen mennessa kouluun normaalisti, nama tytot saavat perusopetusta enkelikodissa. Heille on viela tavallista teini-ikaista tyypillisempaa haastava kayttaytyminen ja kapinamieli, tai toisaalta valinpitamattomyys ja elamanhaluttomuus.

 

Arkipaivassa toistuvat yleensa samat rutiinit ja illallakin on usein ohjattua toimintaa. Pesulle, siivoamiselle, opiskelulle, urheilulle ja ruoka-ajoille on jokaiselle paivassa omat paikkansa, ja niita noudatetaan. Ilokseni huomasin, etta paivaa rytmittavat myos rukoushetket, hengelliset laulut ja Raamattutunnit. Oma osuuteni tassa kaikessa on viela seuralaisen virka, eli olen mukana kaikessa arkipaivan elamassa kannustaen ja rohkaisten. Vahitellen, kun alkaa kiina sujua paremmin ja tutustuminen johtaa luottamuksen syntymiseen tyttojen kanssa, voin toivoakseni ottaa enemman vastuuta huolien kuuntelijana ja esirukoilijana. Siihen on kuitenkin viela monta askelta. Onneksi voin myos opettaa tytoille englantia ja kasitoita, niin etten vallan turhaudu tasta kielipuoleudesta. Aikaisemmin mainitsin tyttojen pahoinvoinnista ja kayttaytymisongelmista, joita toisinaan ilmenee. Tama ei suinkaan ole koko totuus, vaan suurimmalta osalta he ovat suloisia ja mukavia (mita nyt joskus vahan rajahtelee). Joten arkipaivan elama on varsin viiihtyisaa, mutta lennokasta.

 

Ystavat, tarvitsen rukoustukeanne taalla, ja enkelikodin tytot ja tyotoverit tarvitsevat sita myos. Joskus taalla tulee vastaan tilanteita, joissa ovat hyvat neuvot kalliit, vaikka olisi taydellinen kiinan kielen taitokin. Silloin tarvitaan kipeasti Jumalan viisautta ja rakkautta.

Eras tallainen sattui vain kolmisen viikkoa enkelikotiin saapumiseni jalkeen. Olin jo muutamana paivan pannut merkille, etta eras tytoista kayttaytyi varsin oudosti. Han alkoi pukeutua mustaan pitkaan takkiin ja peitti kasvonsa hiuksilla, lippalakilla ja suumaskilla (joita Taiwanissa kaytetaan yleisesti skootterilla ajettaessa tai kun on sairaana). Olin nahnyt hanen kasivartensa viiltelyarvet. Han kieltaytyi syomasta. Olin jo hiukan tutustunut haneen ennen tata huolestuttavaa muutosta. Ensimmaisena tyopaivanani han naet opetti minua pelaamaan kiinalaista shakkia. Mielessani kummastelin, etta mita hanella mahtaa olla mielessaan, kun yllataen muuttui kovin synkaksi. Eraana iltana olin lahdossa kotiin tyopaivan paatteeksi ja olin kavelemassa metrolle pain, kun kuulin nimeani huudettavan laheiselta bussipysakilta. Menin katsomaan ja loysin taman tyton sielta kyyhottamassa sakset kadessa valmiina satuttamaan itseaan. En tiennyt, mita sanoa. Mielessani rukoilin Herran viisautta ja voimaa hoitaa tilanne ilman, etta ketaan sattuu. Aloimme juttelemaan, ja pyysin hanta kauniisti olemaan satuttamatta itseaan. Lopulta han antoi sakset minulle, mutta kertoi myos, ettei tahdo enaa elaa. Han sanoi, ettei kukaan pida hanesta, koska han on paha ihminen. Han ei myoskaan pelkaisi kuolla.

Sanoin, etta mina pidan hanesta. Se olikin eravoitto epatoivosta, kun han tarttui tahan ja kysyi miksi mina pidan hanesta. Tunsin, etta toivoa elamanhalusta siis oli viela. Mietin kuumeisesti, mita voisin rehellisesti vastata talle melkein tuntemattomalle tytolle. Lopulta mieleeni tullut mitaan muuta kuin, etta pidan hanesta, koska han opetti minua pelaamaan kiinalaista shakkia. Kerroin hanelle, etta ensimmaisena paivanani enkelikodissa minua pelotti ja han oli minulle ystavallinen ja opetti minua pelaamaan. Tytto tuntui olevan tyytyvainen tahan ja oli valmis karsivallisesti kuuntelemaan minua, kun takeltelevalla kiinallani kerroin hanelle, etta han ei ymmarra, mista han puhuu, kun sanoo etta ei pelkaa kuolla ja tahtoo paattaa oman elamansa. Vain Jumala tietaa, milloin kenellekin on oikea aika lahtea tasta maailmasta. Sanoin, etta mielestani han ei ole viela valmis kohtaamaan Jumalaa. Mista sen niin hyvin tiedan? Siksi, koska naen, etta hanella on viela jotain opittavaa. Han ei viela tieda, etta Jumala rakastaa hanta. Jumalan rakkaus ei ole viela saanut opettaa hanelle toivoa ja luottamusta seka oman itsensa vaalimista ja rakastamista vahingoittamisen sijaan. Toivon, etta tytto ymmarsi tarkoitukseni.. Vime paivina ainakin musta pitka takki on saanut olla naulakossa ja juuri valmistui hanen elamansa ensimmainen itsevirkattu kauliina. Se laittaa hymyilemaan.

 

Kiitos armon ja rakkauden Jumala, kun toit minut Taiwaniin ja annoit minulle ihania ihmisia rakastettavaksi. Kiitos perheesta, ystavista, jokaisesta tukijastani ja heidan rukouksistaan. Siunaa meita jokaista ja auta laittamaan pois pelko ja epausko. Auta aina luottamaan Sinuun. Isan ja Pojan ja Pyhan Hengen nimessa. Aamen.

 

Ystavallisin terveisin, Hanna Palonen