Olet täällä: Etusivu SitäSunTätä Lasten kirkko
Tehdyt toimenpiteet

Lastenkirkko

Tietokoneen näytöllä vipeltää pieni ihmishahmo. 
Se valitsee numerotaululta ”Jumalan kämmenellä” ja kuuntelee sen bändiversiona.

Hahmo kapuaa kryptaan ja katsoo Kengurumeiningin musiikkivideon skriiniltä. Kryptasta palataan vielä kirkkosaliin, kivutaan saarnatuoliin ja kuunnellaan pari kertomusta Raamatusta.

Lastenkirkossa luodaan oma virtuaalihahmo, jolla voi liikkua virtuaalisen kirkkotilan eri osissa. Urkuja ja kirkonkelloja pääsee itse soittamaan. Kirkkosalissa voi tutustua esimerkiksi kastemaljaan ja alttariin. Lastenkirkossa voi myös hiljentyä: osallistua rukoukseen, sytyttää kynttilän tai käydä hautausmaalla. 

Lastenkirkko sisältää kuvaa, tekstiä ja ääntä. 
Raamatun kertomuksia voi lukea tai kuunnella. Lastenvirsiä ja -lauluja voi kuunnella erilaisina versioina, esimerkiksi uruilla tai bändin soittamana.


Palveluun tulee myös chatti, joka on avoinna silloin, kun palvelun työntekijä on paikalla. Aluksi päivystys ja chatti toimivat maanantaisin klo 15-17. Chatissa lapset voivat keskustella keskenään tai työntekijän kanssa. Muulla pelialueella hahmot voivat keskustella hymiöillä.


Hymiöillä ei voi kiusata

 

Raamatun kertomuksien kuvat ovat lasten piirtämiä.

- Palvelu tarjoaa lapsille mahdollisuuden tutustua itse tai yhdessä aikuisen kanssa kristinuskon perusasioihin lapsille ymmärrettävällä tavalla, tiivistää Vantaan seurakuntien verkkotoimittaja Antero Harju.


Aikuisille Lastenkirkko.fi on apuväline ottaa puheeksi, tutustua ja opetella kristillistä uskoa lapsen kanssa.

- Palvelu voi auttaa vanhempia ja isovanhempia, kummeja, uskonnonopettajia tai kerhojen ohjaajia kirkkoon ja uskoon tutustuttamisessa, Harju sanoo.

- Lastenkirkko.fi on myös turvallinen vaihtoehto. Lapsen voi jättää sen ääreen itsekseenkin. Keskustelualueella on aina aikuinen mukana ja hymiöillä ei voi kiusata ketään.


Jatkossa palvelua laajennetaan erilaisilla peleillä ja toiminnoilla. Myös aikuisille tarjottavaa aineistoa lisätään myöhemmin sivustolle.


Lastenkirkko.fi:n ovat rakentaneet Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan seurakunnat. Suunnittelussa ovat olleet mukana Seurakuntien Lapsityön Keskus ja Poikien ja Tyttöjen Keskus PTK. Rahoitukseen ovat osallistuneet myös Kirkkohallitus ja Kirkon mediasäätiö.


Astu sisään lasten kirkkoon tästä