Espoon tuomiokirkkoseurakunnan nuoret

Joutenlampi

Olet lämpimästi tervetullut Joutenlammen laskettelurippikouluun! Rippikoulu on ainutlaatuinen ja ainutkertainen ajanjakso elämässäsi. Se tarjoaa harvinaislaatuisen mahdollisuuden tutustua itseesi ja elämän perusasioihin. Saamme pohtia vastauksia kysymyksiin Jumalasta, rakkaudesta, ihmissuhteista ja ihmisenä elämisestä. Nämä ovat isoja ja tärkeitä aiheita. Saamme pureutua kaikkeen edellä mainittuun mukavan tekemisen merkeissä. Muistathan kuitenkin asennoitua riparia varten oikein: rippikoulun pääaiheet ovat tekemisemme keskiössä, laskettelu siihen liittyvä mielekäs bonus.

Rippikoulu on yhteinen asiamme; yhdessä voimme tehdä siitä ikimuistoisen. Onkin tärkeää oman ja kaikkien meidän viihtymisen sekä rippikoulumme onnistumisen kannalta, että tulet heti alusta asti mukaan hyvällä mielellä.

Rippikoulu sisältää tutustumista seurakunnan toimintaan sen eri muodoissa, oman ryhmämme tapaamisia, leirijakson Joutenlammen leirikeskuksessa sekä konfirmaation harjoituksineen. Rippikoulu ajoittuu kaikkine kokoontumisineen noin puolen vuoden jaksolle. Osa tapaamisista sijoittuu kalenterissa aikaan ennen leirijaksoa, osa vasta sen jälkeen. Kaikki ovat kuitenkin yhtä merkittävä osa rippikoulukokonaisuutta. On tärkeää, että olet aina paikalla sovittuna aikana. Poissaoloja on hankala ja vaikea korvata, ja konfirmoitavaksi pääseminen edellyttää, että olet suorittanut rippikoulun ”koko oppimäärän”. Myös vanhemmillesi on rippikouluun liittyen erilaisia tapaamisia. Rippikoulu on koko perheen yhteinen asia.

Tulet saamaan rippikoulusi alussa tutustumiskäyntivihkosen. Pidä se aina mukanasi, kun tulet rippikoulun tapaamisiin. Vihkoon saat työntekijöiltä merkinnän tutustumiskäynneistä. Vihkossa on myös kuhunkin tilaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja ajatuksia, joihin sinun on hyvä vastata ja tutustua tilaisuuteen osallistuessasi. Pidä vihko tallessa koko rippikoulun ajan!

Rippikoulusi ohjaajina toimivat pastori Sami Marte, kausiteologi Iida Rotko, kanttori Anna-Liisa Haunio ja minä, eli nuorisotyönohjaaja Risto J. Saarinen. Soittele tai lähetä sähköpostia rohkeasti, jos on kysyttävää. Meille on ilo lähteä rippikouluun sinun kanssasi!

Rippikoulumme aikataulu on seuraava:

Seurakuntaan tutustumisen jakso

Keskiviikko 18.1. klo 18.00-19.30
Ryhmämme oma tapaaminen, Kauklahden kappeli
Rippikouluryhmämme ensimmäinen oma tapaaminen, jossa saamme tutustua toisiimme ja pureutua siihen, miksi rippikoulu on erinomaisen hyvä juttu.

Perjantai 20.1. klo 19.30–20.45
LujaKallio-kahvila, Suvelan kappeli
Tutustumme LujaKallio-kahvilaan, mikä on nuorten päihteetön illanviettopaikka perjantai-iltaisin. Lujiksessa voit mm. pelata biljardia ja lautapelejä, tavata kavereita ja osallistua illan yhteiseen hartaushetkeen. Lujikseen olet tervetullut joka perjantai.

Keskiviikko 25.1. klo 17.30–18.30
Rippikoulun aloituskirkko, Espoon tuomiokirkko
Saamme osallistua Espoon tuomiokirkkoseurakunnan riparilaisten yhteiseen jumalanpalvelukseen Espoon tuomiokirkossa. Huomaat, että et ole yksin. Meitä on monta! Muistathan huomioida käytökselläsi muut kirkkovieraat. Muista myös, että jumalanpalveluksessa Jumala palvelee ja me saamme olla palveltavina. Hieno etuoikeus 🙂

Keskiviikko 1.2. klo 18.30-20.30
Rippikoululaisten ja vanhempien kokoontuminen, Kauklahden kappeli
Leirin lähestyessä kokoonnumme Kauklahden kappelille yhteiseen iltaan rippikoululaisten, vanhempien sekä rippikoulun vetäjätiimin kesken. On tärkeää, että rippikoululaisen lisäksi jokaisesta kodista olisi paikalla myös vähintään toisen vanhemman edustus. Illan aikana käymme läpi rippikouluun liittyviä olennaisia ja tärkeitä kysymyksiä. Yhteisymmärrys näissä on avainkysymys rippikoulun onnistumisessa. Yhteinen tuokio vanhempien kanssa alkaa kahvitarjoilulla.

Sunnuntai 5.2. klo 10.00–11.30
Messu, Espoon tuomiokirkko
Osallistumme Espoon tuomiokirkossa pidettävään viikoittaiseen seurakuntamme päämessuun.

Perjantai 17.2. klo 18.00–19.07
HalleLuja-messu Suvelan kappelissa
Osallistumme Suvelan kappelissa kahden viikon välein järjestettävään nuorekkaaseen, rentoon ja letkeän messumusiikin sävyttämään ehtoollisjumalanpalvelukseen. Messun jälkeen iltaa voi halutessaan jatkaa nuorten omassa LujaKallio-kahvilassa.

Tiistai 14.3. klo 17.30–18.45
Rippikoulutapahtuma, Suvelan kappeli
Kaikki seurakuntamme rippikoululaiset pääsevät tutustumaan seurakunnan nuorisotoimintaan, työntekijöihimme ja toiminnassamme mukana oleviin nuoriin mukavan tapahtuman myötä. Tänne kannattaa tulla hyvällä mielellä ja osallistua reippaasti 🙂

Keskiviikko 22.3. klo 18.00-20.00
Urut ja kirkkomusiikki, Kauklahden kappeli
Tutustumme Kauklahden kappelin urkujen äärellä kirkkomusiikkiin, urkumusiikkiin ja tämän ”band in a box” -soittimen monipuoliseen äänimaailmaan.

Rippikoulun intensiivijakso ja päätös

 18.–25.2.2017
Leirijakso Joutenlammen leirikeskuksessa Kajaanin lähistöllä
(Joutenlammentie 294, 87930 Salmijärvi) www.joutenlampi.fi

Tiistai 16.5. klo 16-18
Konfirmaatioharjoitus, Espoon tuomiokirkko
Valmistaudumme konfirmaatiojuhlaan ja käymme läpi konfirmaation kulun. Konfirmaatioharjoituksen päätteeksi rippikoululaiset valokuvataan (ryhmäkuva ja yksityiskuvat).

Sunnuntai 21.5. klo 15.00
Konfirmaatiomessu, Espoon tuomiokirkko

Vanhemmille

Keskiviikko 1.2. klo 18.30-20.30
Rippikoululaisten ja vanhempien yhteinen tuokio, Kauklahden kappeli
Rippikoulumme oma sekä rippikoululaisille että vanhemmille tarkoitettu kokoontuminen. Illan aikana käydään läpi tärkeitä leirijaksoon ja rippikouluun liittyviä asioita.

Tiistaina 7.2. klo 18.00
Kasvattajailta, Auroran kappeli (Heiniemenpolku 1)
Kati-Pupita Mattila alustaa ja johdattaa keskusteluun vanhempien mahdollisuudesta tukea nuoren kasvua ja kehitystä. Kahvia on tarjolla klo 17.30 alkaen. Mikäli tämä ajankohta ei sovi teille, pidetään samansisältöinen ilta rippikoululaisten vanhemmille myös tiistaina 21.3. klo 18 Espoon tuomiokirkon seurakuntatalossa.

Tiistaisin 25.4. ja 9.5. klo 18.00
Vanhempien keskusteluillat, Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo
25.4. keskustelun aiheena on Nuori ja rajat(tomuus), 9.5. Kuohuvat tunteet. Vanhempien keskinäistä keskustelua ja ajatusten vaihtoa johtaa seurakuntamme perhetyönohjaaja Outi Wenell.

Perjantai 19.5. klo 19.00
Ripariveisuja ja gospelia, Espoon tuomiokirkko
Muistatko vielä mitä rippikoulussa laulettiin? Haluaisitko kuulla uusia riparilauluja? Konsertissa esiintyvät seurakuntamme nuortenkuoro Exodus Anna-Liisa Haunion johdolla sekä ammattilaisista koostuva bändi. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kokoontumispaikat

Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5, 02770 Espoo
Suvelan kappeli, Kirstintie 24, 02760 Espoo
Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1, 02780 Espoo
Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, Kirkkoranta 2, 02770 Espoo
Auroran kappeli, Heiniemenpolku 1, 02940 Espoo